Timo Ekman Keskustelut jatkuvat osoitteissa https://www.facebook.com/Novellisti ja https://twitter.com/EkmanTJ. Molemmat profiilit ovat avoimia kelle tahansa luettavaksi ja kommentoitavaksi.

Semmoinen vappu Seinäjoella

Perinteisiini kuuluu, mikäli jaksan vapputorille raahautua, että kiertelen vapputoria ympäriinsä tunnin verran, ostan kupin kahvia ja mietin noin 50 erilaisen metrilakun keskellä, että mikä on tällä kertaa se väri ja maku (oli muuten "sateenkaari" tällä kertaa).

Seinäjoella vappu noudattaa samaa kuviota vuodesta toiseen. Ylioppilaslakit keikkuvat katukuvassa ja työväen marssit loistavat poissaoloillaan. Joitain pieniä puheita eri porukoiden pitäminä suurin piirtein, siinä se. Alkoholivetoista ja kaupallista touhua kaiken kaikkiaan, ja AMK-opiskelijat korvaavat meidän yliopisto-opiskelijoiden puutteet omilla haalareillaan.

Aivan eritoten AMK-hemmoja näkyy kuvassa jo vappuaattona, jolloin heidän perinteisiin kuulu käydä pesemässä rautatieläisten patsas rautatieasemalla kesäkuntoon. Tämän lisäksi paikalliset anniskelupaikkojen pitäjät kiittävät opiskelijoiden pitämistä bileistä, kun he kansoittavat kapakoita aattona omilla teemoillaan pitämällä jäsenistölleen erilaisia kisailuja sun muita. Näin siis tänäkin vuonna.

Yksi Seinäjoelle vapputorille vappupäivänä rantautunut näkyvä ilmiö ei ole aikuisten luoma kuten pitkälti vappu-ilmiöt muualla maassa, vaan täysin alakoululaisten ja osin yläkoululaistenkin ilmiö. Tätä vapputoria varten alaikäiset näet raahautuvat vapputorille ties monettako vuotta ja ostavat metrilakujen lisäksi montaa eriväristä hiusvärilakkaa paikallisilta myyjiltä, jolla sitten sotkevat naamansa ja vaatteensa hiuksien lisäksi ja kisailevat keskenään jollain motiivilla juoksemalla pitkin toria. Kivaa oli, selvästkin, ja mikäs siinä vetää vähän röökiäkin naamaan vanhimmasta päästä, kun ei oli moraalinvartijoita vieressä.

Enoni satuin tapaamaan torilla myös ja hän kyselikin, että oliko minun nuoruudessani vastaavaa touhua, että keikuimme kuin peikot pitkin toria? Ei tarvinnut paljon pinnistellä muistiani, kun osasin lonkalta vastata, ettei varmasti ollut.

Vaan näinhän se menee, että jokainen sukupolvi keksii ne omat juttunsa, joita tuodaan esiin vanhemman sukupolven kauhisteltavaksi. Lähinnä pistää vain suun virneeseen, sillä lapsellisuudessa on jotain täysin lahjomatonta vilpittömyyttä. En jaksa tiukkapipoilla tästä seikasta, vaikka tiedän, että vanhemmille ottaa lujille nähdä viher-puna-mustaksi värjätty mörkö kotona ja jos hiukkasen röökikin siinä sivussa haisee.

Kuulostaa ainakin röökin suhteen niiiiiiiiiin vuosiltani 90-luvulla Seinäjoella Kasperi-nimisessä lähiössä. Ja viikonloppuisin emme tuolloin värjänneet toistemme päitä vaan lantarasimme sisuksemme etanolilla, että uskalsimme sanoa vastakkaiselle sukupuolelle edes jotain herkkää milloin missäkin. Se on kuulkaas vain sellaista, vanhemmat hyvät. Koittakaa kestää.

Vaan yhden huomautuksen kyllä annan. Osalla lapsista ja teineistä oli kananmunat mukana, joita sitten paiskittiin ympäriinsä. Kuulostan nyt ehkä hiukan ala-asteeni rehtorilta, Antti Ristimäeltä, kun alan mouruta nälänhädästä Afrikasta ja ruuan kunnioittamisesta, mutta en vain kykene ymmärtämään täysin syömäkelpoisten kananmunien viskelyä pilailutarkoituksessa. Kiitos, Ristimäki, kun annoit moraalisen suunnan ala-asteeni ruokalassa 80-luvulla ja kielsit laittamasta siansankoon ruokaa näilläkin argumenteilla. Se nimittäin kantaa tänäkin päivänä ajatuksissani tätä kautta.

Toinenkin hiukan yllättävä ilmiö tuli vastaan. Kun olin painelemassa kämpilleni ratapihan poikki, huomasin, että raiteella 4 odotteli Vaasaan menevää junaa ainakin 30 teiniä, joista osa oli kuin Walking dead –sarjasta habitukseltaan, kiitos vapputorin. Tämä alaikäisten kulttuuri on siis saanut ihan aiheeseen liittyviä turisteja Seinäjoelle. Ja eikä varmana ollut yhtäkään vanhempaa mukana kaitsemassa. Eikä pidäkään olla, sillä eihän se olisi mitään äidin ja isän huolenpidon alla. Nuoret tarvitsevat oman pienen keskinäisen anarkiansa aina. Se on osa sitä kasvua aikuisuutta kohden. Helppo tietysti huudella näin lapsettomana, mutta tiedän tämänkin vain ihan kokemuksesta.

Sydämen tykytystä konduktöörille aiheutti se, että junan peruuttaessa pistoraiteelta lähtöraiteelle ja konduktöörin valvoessa peruutusta viimeisen vaunun ikkunasta, osa teineistä alkoi leikkiä raiteella, jonne juna oli parkkeeraamassa. Konduktööri pysäytti junan ja huusi koko ratapihan asti raikuvalla äänellä, että pois sieltä raiteelta. Viesti meni perille ja mitään vahinkoa ei päässyt sattumaan. Ja käsi pois pamppailevalta sydämeltä äidit ja isät: ei olisi voinutkaan sattua, sillä juna peruutti kävelyvauhtia raiteelle.

Suomen peliä oli kokoonnuttu myös katsomaan eri anniskelupaikkoihin ja meteli oli sen mukaista. Koska millään tasolla en ole urheiluhullu, en koskaan seuraa mitään urheilumatsia yksikseni. Haluan tunnelmaa ja kansallista me-henkeä, koska isot urheilukisat ovat likimain ainoita sellaisia tekijöitä enää, jotka yhdistävät koko kansan. Ja kapakoista sitä saa aivan riittämiin, ja sieltä minut löytää huomennakin seuraamasta Tanska-Suomi –peliä.

Näihin tunnelmiin. Ensi vappuna sitten taas näkyillään toivon mukaan samoilla nurkilla. Ja jätetään kananmunilla viskomiset ja raiteilla leikkimiset sikseen, niin saan paremmat komppaukset tästä työväenjuhlasta tuolloin. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.